Toimintakertomus 2012
Riihimäen Erätyttöjen ja Riihimäen Eräpoikien Tuki r.y. – ”REETU”
VUOSIKOKOUS
Vuosikokous pidettiin Partiotalolla 11.3.2012, läsnä oli kahdeksan jäsentä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Maija Kojo ja jäseniksi Heli Viremo, Timo Sinivuori, Tanja Tiikkaja, Jaakko Nokkala ja lippukuntien johtajat Sonja Närkki ja Virpi Toivanen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Kari Jyrkinen ja Seppo Nokkala, toiminnanvaratarkastajiksi Päivi Sinivuori ja Mari Lähteinen. Jäsenmaksun suuruus pidettiin ennallaan, varsinainen jäsen 40 euroa ja kannatusjäsen 70 euroa.
HALLITUS
Hallitus järjestäytyi siten, että Timppa toimi varapuheenjohtajana, Heli sihteerinä, Tapsu rahastonhoitajana ja Jaakko talkoovastaavana. Hallitus kokoontui vuonna 2012 yhdeksän kertaa sunnuntaina 2.1., 22.1., 26.2., 1.4., 29.4., 27.5., 18.9., 9.9. ja 18.11. Hallituksen kokoukset ovat kaikille jäsenille avoimia kokouksia ja niissä on ollut mukana myös hallituksen ulkopuolisia jäseniä.
MUUTA
Partiotalo
Partiotalon ulkorakennuksen remontti edistyi pienen mutta sinnikkään talkooporukan toimesta. Saunaa, kamaria ja varastoa ovat olleet rakentamassa ainakin Jaakko Nokkala, Jari ja Heli Viremo, Marko Malinen, Kari Jyrkinen, Seppo Nokkala sekä Hannu Nokkala. Toimintavuoden päättyessä ulkorakennuksen remontista jäivät vielä uupumaan osa sähkötöistä ja putkityöt.
Malvan Eräleiri
Ei rakennettu mitään uutta, mutta siivottiin vappuna nurkkia polttopuukasoja pienimällä ja roskia pois kuljettamalla. Vietiin Partiotalon ulkorakennuksesta löytynyt vanha alumiininen umpioimisastia tuhka-astiaksi kämpän taakse.
Jäsenet
Jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä oli yhteensä 39, joista kannatusjäseniä neljä.
Muistamiset
Lukion tai muun toisen asteen koulutuksen päättäneitä muistettiin perinteisesti lahjoittamalla puukot. Erätytöistä puukon saivat Ira Paunila, Satu Karvola ja Johanna Tuominen. Eräpojista puukon sai Samu Hokkanen.
Muuta
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun peruskurssille osallistui 10.3. seitsemän reetulaista.
Laatuaan ensimmäinen perheretki järjestettiin 22.4. Malvan Eräleirille, jotta partiolaisten vanhemmat ja alle kouluikäiset lapset pääsivät tutustumaan upeaan retkikohteeseemme ja saivat myös tuntumaa toimintatavoistamme. Perheellistä väkeä osallistui retkelle yhteensä 60 henkeä. Myöhäisen kevään vuoksi maasto oli vielä paikoin luminen ja siksi kulkeminen perille oli haastavaa. Perillä tutustuttiin leirialueeseen, nostettiin ja laskettiin lippu, paistettiin tikkupullia, syötiin ja leikittiin ja osallistuttiin iltanuotiolle, jossa tutustuttiin partioliikkeen historiaan.
Malvan Eräleirin käyttöohjeet ja vuokrasopimus saatiin vihdoin puhtaaksikirjoitettua ja käyttöön partiojohtajille sekä ohjeeksi alueen vuokraajille.
Yrjönpäiväjuhlaa ja samalla lippukuntien 95 -vuotisjuhlaa vietettiin Kansalaisopiston juhlasalissa 28.4. Reetu keitti kahvit ja tarjoili täytekakkua. Loput kakut laitettiin Lohilahden Eijan pakastimeen ja syötettiin ilahtuneille leiriläisille kesäkuussa!
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun maastojohtajakurssin yhteydessä oli etsintäharjoitus 20.5. Räyskälässä Lopella. Reetun vapepalaisista Pekka ja Maija osallistuivat etsintäharjoitukseen. Elokuussa oli yksi oikea etsintätehtävä, johon ryhmämme osallistui viiden etsijän voimin.
Erämessuilla 7.-10.6. työskentelimme INFO- pisteillä oppaina. Reetulaisia osallistui opastustyöhön yhteensä 28 henkeä neljän messupäivän ajan.
Syksyn toimintaa vauhdittava iltanuotio pidettiin Partiotalon pihalla 10.9. Nuotion ääressä istui iltaa noin sata henkeä. Nuotiomestarina toimi Ninni Mikkonen. Reetu tarjoili pullat, kahvit ja mehut.
Sytykeruusuja tehtiin talkoilla 22.9. ja pakkaustalkoot pidettiin 30.9. Aleksin markkinoilla Lasitehtaan koululla 6.10. myytiin hyvällä menestyksellä sytykeruusuja ja pannunalusia ja tarjoiltiin omenia.
Kävely Malvalle suoritettiin 20.10. Reetulaisia kävelijöitä olivat Sonja, Sami, Timppa, Päivi, Sonjan äiti, Pekka ja Maija ja nuoria kävelijöitä edustivat Nita ja Katri (Hyvä tytöt!). Kaisa – ja Nasti – koirat tassuttelivat mukana myös.
Marraskuussa laadittiin ELY – keskukselle hakemus rakennusperinnön hoitoon myönnettävästä avustuksesta.
Karjalanpiirakkatalkoot leivottiin 14.12. Seurakunnan myyjäisissä piirakoita myivät Erätytöt. Piirakoita menisi kaupaksi paljon enemmän. Mistäpä löytyisi tilavampi leipomispaikka?
Soihtukulkueen järjestelyissä olimme apuna 6.12.