• Toiminta

Toimintakertomus 2013

Riihimäen Erätyttöjen ja Riihimäen Eräpoikien Tuki r.y. – ”REETU”

Vuosikokous

Vuosikokous pidettiin Partiotalolla 10.3.2013, läsnä oli seitsemän jäsentä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Maija Kojo ja jäseniksi Heli Viremo, Timo Sinivuori, Tanja Tiikkaja, Jaakko Nokkala ja lippukuntien johtajat Sonja Närkki ja Virpi Toivanen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Kari Jyrkinen ja Seppo Nokkala, toiminnanvaratarkastajiksi Päivi Sinivuori ja Mari Lähteinen. Jäsenmaksun suuruus pidettiin ennallaan, varsinainen jäsen 40 euroa ja kannatusjäsen 70 euroa.

Hallitus

Hallitus järjestäytyi siten, että Timo Sinivuori toimi varapuheenjohtajana, Heli Viremo sihteerinä, Tanja Tiikkaja rahastonhoitajana ja Jaakko Nokkala talkoovastaavana. Eräpoikien lippukunnanjohtaja Virpi Toivasen luopuessa toistaiseksi tehtävästään hänen tilalleen vaihtui lippukunnanapulaisjohtaja Simo Hallikainen. Hallitus kokoontui vuonna 2013 kymmenen kertaa sunnuntaina 13.1., 3.2., 24.3., 28.4., 16.6., 4.8., 25.8., 22.9., 22.10. ja 8.12. Hallituksen kokoukset ovat kaikille jäsenille avoimia kokouksia ja niissä on ollut mukana myös hallituksen ulkopuolisia jäseniä. Hallituksen kokouksiin osallistui keskimäärin yhdeksän henkilöä.

Jäsenet

Jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä oli 31.12.2013 yhteensä 33, joista kannatusjäseniä viisi.

Kiinteistöjen kunnossapito

Laadimme ”vuosikellon”, jonka avulla sovittiin Partiotalon ja Eräleirin vuosittaisten kunnossapitotoimien työnjakoa lippukuntien ja Reetun välillä. Kiinteistöjä on vuokrattu muille kuin Erälippukuntien partiolaisille jonkun verran varainhankintamielessä. Käyttöohjeita ja vuokrasopimuksia parannellaan kokemusten myötä edelleen. Lippukuntien kanssa yhteistuumin laadittiin myös hankintalista, jonka avulla sovittiin mihin kukakin keskittyy talkoissaan ja ostoksissaan. Yllättäviin tilanteisiin ja rikkoutuneisiin kohteisiin yritetään varautua niin, että rahaa olisi hieman myös säästössä.

Partiotalo

Partiotalon ja ulkovaraston katot puhdistettiin ja maalattiin heinäkuussa. Työn teki Maalaamo Asko Peltola Tervakoskelta. Ovilipat rakennettiin ulkovaraston ovien ylle samaan punaiseen katon sävyyn. Kattojen korjaamiseen lippukunnat saivat ELY – keskukselta avustusta yhteensä 3000 €.

Partiotalon ulkorakennuksen remontti alkoi valmistua. Päästiin saunomaan ja varasto täyttyi teltoista ja muista varusteista, joita säilytettiin aiemmin Riihimäen kaupungin Mäkikujan kiinteistön kellarissa. Muuttotalkoot pidettiin 29.5. Toimintavuoden päättyessä ulkorakennus odottaa vielä putki- ja viimeistelytöitä.

Malvan Eräleiri

Kesän alussa korjattiin saunan välikatto, joka oli talven aikana liikahtanut alaspäin. Nuotiopaikalla kaadettiin suuria mäntyjä, joista kuorittiin ja veistettiin penkkipuut. Penkeille valettiin kiinnitystolpat talkoissa 12.-13.10. Samalla valettiin kolmannen kompostoivan vessan perustukset Hiilloksen viereen ja kuljetettiin vessan rakennustarvikkeet paikalle.

Eräleirin käyttökoulutus pidettiin 7.9. Koulutettavina oli nuoria johtajia. Alueen käytön periaatteet opiskeltiin paikan päällä. Käytössä olivat Eräleirin käyttöohjeet, jotka löytyvät sekä Partiotalon että Eräleirin rakennusten seiniltä. Tavoitteena on, että ohjeita noudatetaan kaikkien ryhmien retkillä ja leireillä, jotta alue pysyy siistinä ja viihtyisänä. 8.9. pidettiin puutalkoot, jolloin siirrettiin maastossa kuivumassa olleet puut vajoihin.

Joulun alla suoraan Iso – Malvajärven yli lännestä puhaltanut Seija – myrsky kaatoi rannasta pari suurta mäntyä ja muutaman koivun, jotka karsittiin ja katkottiin penkki- ja polttopuiksi joulun välipäivinä.

Vapepa

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Riihimäen paikallistoimikunnassa on Reetulla oma pieni kahdeksan hengen etsintäryhmä, joka on käynyt Vapepan peruskurssin. Vapepatoiminta edellyttää jäsenyhdistyksiltään yhdyshenkilön kirjallista nimeämistä, osallistumista paikallistoimikunnan kokouksiin ja kouluttautumista. Vuonna 2013 Vapepan ensihuoltokurssille 12.-13.4. Riihimäellä osallistuivat Pekka Ylä – Soininmäki ja Maija Kojo. Etsinnän peruskurssille 14.-15.9. Rengossa osallistui Maija Kojo. Heinäkuussa tuli kutsu eksyneen hillastajan etsintään Tammelan Torronsuolle, mutta kaikki Reetun etsintäryhmäläiset olivat juuri silloin lomareissuilla niin kaukana, etteivät ehtineet apuun. Muita hälytyksiä ei vuonna 2013 ollut.

Vuonna 2013 paikallistoimikunnan kokoukset pidettiin Vapepan paikallistoimikunnan jäsenyhdistysten kokoustiloissa. Samalla eri yhdistykset esittelivät toimintaansa. 3.6. paikallistoimikunta kokoontui Malvan Eräleirillä, jolloin saimme esitellä Eräleirimme ja saunamme erinomaisuutta. Vapepatoiminta on partioliikkeen periaatteisiin sopivaa auttamista ja palvelemista.

Varainhankinta

Laskiaissunnuntaina 10.2. kokeiltiin vuosien tauon jälkeen hernerokan myymistä Partiotalon pihassa. Tapahtuma sai nimekseen PARTIOROKKAA. Vuokrasimme soppatykin Launosista ja Reijo Hakala ja Kari Jyrkinen valmistivat hernerokkaa. Laskiaispullia sekä muita leivonnaisia leivottiin talkoilla Partiotalolla ja kodeissa. Tapahtuma ylitti iloisesti odotuksemme ja totesimme tämän tyyppisen varainhankinnan olevan ajankäyttöön ja vaivaan nähden antoisaa sekä taloudellisesti että mainosarvoltaan. Toisen kerran Partiorokkaa järjestettiin Partioviikolla vapputunnelmissa 28.4., jolloin rokan ohella myytiin munkkeja ja lettuja. Kolmannen kerran Partiorokkaa tempaistiin vaahteroiden ruskaloistossa 5.10. Kukin Partiorokkaa tuotti 900 – 1700 euroa Reetun tilille.

Ostimme soppatykin omaksemme (900€), joten vuokraa siitä ei tarvitse enää jatkossa maksaa. Tykkiä säilytetään Reijo Hakalan kotipiirissä. Hakle huolehtii tykistä ja siitä, että nuoremmat Eräpojat oppivat soppatykin käytön sekä hernerokan keittämisen.

Kesällä ostimme alennusmyynnistä sinivalkoisia itsenäisyyskynttilöitä, jotka oli tarkoitus pakata tulitikkujen, serviettien ja kiitostarran kera paketeiksi. Niitä piti myydä yhtä aikaa partiolaisten adventtikalentereiden kanssa, mutta unohtuivat. Ensi vuonna yritetään muistaa uudestaan tämä artikkeli!

Osallistuimme toistamiseen Lasitehtaan koulun Aleksin markkinoille, mutta totesimme sen olevan työmääräänsä ja vuokraansa nähden niin vähän tuottava tapahtuma, että keskitymme jatkossa omassa pihassamme toteutettaviin tapahtumiin.

Paikallislehtemme Aamuposti täytti 10 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Aapo tilasi meiltä 300 annosta lohikeittoa. Keitto tarjoiltiin Graniitin aukiolla 26.10. rankassa vesisateessa. Lohikeiton valmistaminen soppatykillä oli työryhmälle uusi kokemus ja perunoiden vaatima kypsymisaika oli yllättävä. Selviydyimme urakasta kuitenkin kunniakkaasti. Jono oli pitkä, mutta sateessa jonottamista helpotti Riihimäen kaupungin tarjoama Reilun kaupan kahvi, jonka tarjoilu oli myös vastuullamme samaan aikaan.

Muistamiset

Lukion tai muun toisen asteen koulutuksen päättäneitä muistetaan perinteisesti lahjoittamalla puukot. Vuonna 2013 puukon sai Niina Niemi.

Muuta

Lippukuntien syksyn toimintaa alkuun vauhdittava iltanuotio vietettiin Partiotalon pihalla 17.9. Tämä oli kolmas syksy, kun nuotioilta järjestettiin. Nuotion ääressä istui iltaa jälleen reilut sata henkeä. Nuotiomestarina toimi tällä kertaa Mari ”Lätsä” Lähteinen. Reetu tarjoili pullat ja mehut. Kari Jyrkinen oli korjannut Partiokillan äänentoistolaitteet kuntoon ja niiden avulla esiintyjien äänet voittivat ohi kulkevan liikenteen melun.

Retkiruokakurssi Malvan Eräleirillä herkuteltiin 28.-29.9. Reijo Hakalan johdolla. Kurssilaisina oli kolme erätyttöä ja kuusi eräpoikaa. Kurssiohjelmassa oli mm. rosvopaistia, rantakalaa, loimulohta, sienikastiketta ja täytettyjä lettuja. Yösuunnistus kuului kurssin ohjelmaan. Esko Kiuru laati öisen rastiradan.

Malvakävelyllä oltiin kymmenen ihmisen ja yhden koiran voimin 12.10.

Riihimäelle kokoontui tuhat samoojaikäistä partiolaista EXPLO – tapahtumaan 25.- 27.10. Tapahtuma työllisti suuren joukon reetulaisia ennen ja tapahtuman aikana ja jälkeen. Luotsiasema sijaitsi Partiotalolla.

Karjalanpiirakkatalkoot jauhoteltiin 13.12. ja saatiin aikaan 180 myytävää piirakkaa. Seurakunnan myyjäisissä piirakoita myivät Erätytöt. Soihtukulkueen järjestelyissä olimme apuna 6.12.

WWW – sivuja ylläpidettiin. Kaikille jäsenmaksunsa maksaneille ja sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille Reetun jäsenille lähti sähköinen jäsenkirje puheenjohtajan koneelta neljä kertaa vuoden 2013 aikana. Kirjeissä kerrottiin menneistä ja ajankohtaisista tulevista asioista, joiden parissa Reetu askartelee.